keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Rauhallisten aamujen puolesta


Aamut on kiva aloittaa rauhallisesti ja hyvällä aamupalalla. Ennen olin sellainen "kuuttooja", että vedin heti herättyäni lenkkivaatteet niskaan ja lähdin koiran kanssa lenkille. Mutta nyt juoksuharrastuksen myötä on ollut pakko vähän järkeistää noita kertyviä kilometrejä ja sitä myötä olen myös oppinut rauhoittamaan aamuni. Viikonloppuaamuisin toki tulee käytyä lenkillä, mutta harvoin silloinkaan enää ihan kukonlaulunaikaan. Nyt on ollut arkenakin aikaa nauttia hyvästä, rauhallisesta aamupalasta. Ja on kyllä työpäivätkin lähteneet ihan toisella tavalla käyntiin ja energiaa on riittänyt vielä töistä tullessakin.



Meiltä löytyy aina turkkilaista jogurttia jääkaapista, ja siksipä tätä chia-jogurttia tulee tehtyä vähintäänkin yhtenä aamuna viikosta.


Ja viikonloput kääntyvät usein väkisinkin kananmuna-pekoni -linjalle! 😂



Mutta välillä on kiva testailla jotain ihan uuttakin. Kuten vaikkapa lohi-avokadonäkkäreitä. Ohje löytyi Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä.


Isäntä ei näitä uskaltautunut edes maistamaan. Sille ei oikein uppoa tuo kaupasta valmiina ostettu graavilohi. Ja ymmärrän kyllä miksi ei... Eikä kyllä oikein tuo avokadokaan uppoa. Paitsi quacamolessa. Minusta avokado on herkkua lähes joka muodossa.


Terveelliset herkut -blogista löytynyt vatkattu kaurapuuro yllätti herkullisuudellaan. Aika paljon jouduin vaan lisäämään suolaa joukkoon, koska minähän en tingi siitä, että puuron PITÄÄ maistua suolaiselta. 😜 (tervetuloa sydän-ja verisuonitaudit)


 Kaura kuuluu niihin mulle ei niin hyvin sopiviin ruoka-aineisiin. Tein kyllä nytkin puuron gluteenittomista hiutaleista ja kun silloin tällöin syö, niin vatsa sen kestää. Mutta ei toivoakaan että joka aamu söisi puuroa...

Onko sinulla jotain "aamutraditioita" ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)