maanantai 25. huhtikuuta 2016

Taivaallinen kinuskijuustokakku


Mä olen ihan vallan meinnut unohtaa, että meidän kissakatraskin on viettänyt syntymäpäiviään jo jonkin aikaa sitten. Tai Pimun 1-vee synttärit oli vasta viime viikolla, mutta Lyytin 3-vuotissynttärit olivat jo maaliskuussa. Ja mä en ole muistanut leipoa kakkua ollenkaan...... :/ Kisut sai extraherkkuja (eli niitä vähän kalliimpia kissan pateita) ja me ihmiset saimme I-H-A-N-A-A kinuskijuustokakkua Pullahiiren ohjetta mukaillen. 
Ainoa miinuspuoli tässä kakussa oli nuo ulkomaiset mansikat, joita jouduin kotimaisten puuttuessa käyttämään. Ei ne kyllä oikein maistu millekään, vaikka hienon näköisiä ovatkin.
Vaihtakaa keksit sen mukaan toisenlaisiin, jos pitää olla esim. gluteeniton kakku. Itse tein ihan normaaleista gluteenittomista, tummista täytekekseistä. Mutta jos ei tarvitse olla gluteeniton, niin Oreot on oikein passeli vaihtoehto.

 Taivaallinen kinuskijuustokakku 


Pohja
170 g Oreo-täytekeksejä / tai muita tummia täytekeksejä
3 rkl voita

Juustokakkutäyte
650 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (397 g) karamellisoitua kondensoitua maitoa
1/2 dl tomusokeria
2 rkl vaniljasokeria
3 rkl maissitärkkelystä
3/4 dl toffeelikööriä
4 kananmunaa

Kinuskivaahto
200 g ranskankermaa
2 dl vispikermaa
1 dl fariinisokeria

Koristeluun
1 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
tuoreita mansikoita

 Murskaa keksit pohjaa varten. Sulata voi ja sekoita keksimurun joukkoon. Sekoita massa tasaiseksi. Pingota 22 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja öljyä vuoan reunat kevyesti. Painele muruseos irtopohjavuoan pohjalle.

Valmista juustokakkutäyte notkistamalla maustamaton tuorejuusto yhdessä karamellisoidun kondensoidun maidon kanssa. Lisää joukkoon tomusokeri, vaniljasokeri sekä maissitärkkelys. Lisää lopuksi joukkoon toffelikööri sekä kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Älä kuitenkaan ylivatkaa, vaan sekoita massa niin, että se menee hyvin sekaisin. Kaada täyte keksipohjan päälle. Vuoraa vuoka hyvin leveillä foliopaloilla ulkopuolelta (mielellään varuiksi kaksi kappaletta päällekäin). Ota kakkuvuokaa suurempi uunivuoka ja nosta foliolla vuorattu kakkuvuoka uunivuokaan. Kaada kiehautettu, kuuma vesi uunivuokaan 3-4 cm korkeuteen. Nosta paistovuoka kakkuvuoan kanssa 175 asteiseen uuniin tunnin ajaksi. Voit peittää kakun pinnan foliolla, jotta kakku ei tummu pinnalta. Käännä tunnin paistamisen jälkeen uuni pois päältä, mutta jätä kakku vielä uuniin noin tunnin ajaksi. Nosta tunnin jäähtymisen jälkeen kakku pois uunista uunivuoan kanssa. Nosta kakku pois foliokääreistä ja nosta jäähtymään ritilän päälle vuoassa. Nosta hieman jäähtynyt kakku jääkaappiin jäähtymään jääkaappikylmäksi. Anna olla jääkaapissa mielellään yön yli jäähtymässä.

Mittaa kulhoon ranskankerma, vispikerma sekä tiukasti mittaan puristettu fariinisokeri. Vatkaa seos vaahdoksi ja levitä kakun päälle. Irrota kakku vuoasta ja siirrä kakku vuoan pohjan avulla tarjoiluastialle. Ota samalla siirtäessä siis vuoan pohja ja leivinpaperi pois kakun alta.

Vatkaa vielä koristelun vispikerma vaahdoksi yhdessä vaniljasokerin kanssa. Pursota kermavaahto haluamallasi tavalla kakun päälle ja koristele tuoreilla mansikoilla.


P.S. Karamellisoitu kondensoitu maito on valmiiksi kinuskiksi keitettyä tiivistemaitoa, joka myydään säilykepurkeissa kauppojen leivontahyllyillä tai huoneenlämmössä säilyvien maitojen hyllyssä.


Ja laitetaan nyt vähän vielä kuvia synttärisankareistakin ♥


Kissat saavatkin jäädä hyvään kotihoitoon muutamaksi päiväksi, kun me lampsimme lomalle isännän ja koiran kanssa. Seuraava päivitys siis todennäköisesti on reissupäivitys ja se tulee joko jo reissusta, tai vasta kotoa, riippuen vähän nettiyhteyksistä.
 Oikein mukavaa alkanutta viikkoa ja oikein lystikästä vappua kaikille!! ♥


P.S. Meidän lomareissun edistymistä voi seurata Instagramista!! ;)

10 kommenttia:

  1. Kakku kuulostaa kyllä niin hyvältä! Onnittelut kissoille ja mukavaa reissua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisut kiittävät onnitteluista ♥ Ja kiitos, toivotaan että säät suosii ja muutenkin tulee mukava reissu!! ♥

      Poista
  2. Nam, herkullisen kuuloinen kakku! Onnittelut kisuleille! :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut kisuille. ♥ Ja oikein ihanaa lomaa teille! Nauttikaahan olosta. ♥

    VastaaPoista
  4. Onnittelut kisuille ja hyvää lomaa! ♥ Ihanan näköinen kakku. Tämä menee kyllä kokeilulistalle. Aion hurmata tällä yhden kinuskifanin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! ♥ Tämä on kyllä hyvä kakku kinuskifanin hurmaamiseen.... :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)