tiistai 24. marraskuuta 2015

Remouladekastike kalalle & vähän kotia jouluisammaksi ♥


Kovin on ollut kalapainotteista ruokavalioni isännän poissaollessa. En tiedä mistä johtuu. Ehkä siitä, että kala on niin nopeaa ja helppoa ruokaa. Paistettu lohi on mun suurta herkkua ja tällä kertaa paistoin lohen medaljongien muodossa. Ja ei että tuli tehtyä hyvää remouladekastiketta lohelle kaveriksi, nam!! Tämä sopisi myös uuniperunan kaveriksi. 

Remouladekastike


150 g ranskankermaa
150 g majoneesia
150 g maustekurkkuja
n. ½ dl tilliä
1 sitruunan raastettu kuori
½ sitruunan puristettu mehu
1 tl dijonsinappia
suolaa
mustapippuria
ripaus sokeria

Sekoita majoneesi ja ranskankerma kulhossa. Lisää sekaan hienoksi pilkotut maustekurkut, silputtu tilli sekä sitruunankuori ja -mehu. Sekoita joukkoon sinappi, (tarvittaessa suola) ja mustapippuri. Lisää sokeria maun mukaan. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa. 


Eilisellä Viskin katoamistemppu -retkellä tuli napattua mukaan muutama pieni mänty, jotka päätyivät kotitalon ulkorappusille. Ai että kun nyt on niiiin ihanan kotoisan, jouluista ♥


Männyn juureen laitoin kasan käpyjä, jotka värjäsin sprayn kanssa hopeisiksi. Näissä pimeissä kuvissa ne ei vaan oikeen tule esille.


4 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallista ja tosi kivat noi männyt!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miru ♥ ja mäkin tykkään männyistä! Ennen ollut aina kuusi, mutta jotenkin nuo aika "persoonallisen" näköisiä!! :)

      Poista
  2. Lohi on lempparia! :p Tämä aika on siitä ihanaa, että voi laittaa tunnelmavaloja ja polttaa kynttilöitä. Ihanan tunnelmallinen piha teillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä, lohi on munki lempparia!! :)
      Ja kiitos!! Tykkään itsekin pihastamme, etenkin näin kun saa täyttää sen valoilla ja kynttilöillä!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)