maanantai 25. toukokuuta 2015

Raparperipiirakkaa ja parsamunakasta


Nyt nautitaan kauden herkuista; raparperista ja parsasta. Rapsapiirakka olikin ensimmäinen laatuaan tänä vuonna. Ja hyvvvväää oli. Olis vaan pitänyt noudattaa ohjetta ja laittaa niin paljon raparperia kuin ohjeessa sanottiin. Valmistusvaiheessa se määrä vaan tuntui niin suurelta. Rapsapiirakan ohje on Perinneruokaa prkl! -blogista. Testatkaapa ihmeessä, ainakin meillä tykättiin!

Äidin raparperipiirakka


150 g voita
1,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 kananmunan keltuaista
2 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
400 g raparperia

Marenki:
3 kananmunan valkuaista
2 dl hienoa sokeria
50 g mantelilastuja
1 rkl sitruunamehua

Vaahdota voi, sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Erottele kolme kananmunan keltuaista ja säästä valkuaiset. Lisää keltuaiset yksi kerrallaan voi-sokeriseokseen. Lisää tämän lisäksi kaksi kokonaista kananmunaa myös yksi kerrallaan. Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään ja seos lisätään taikinaan. Taikina kaadetaan ja levitetään voideltuun ja korppujauhoilla vuorattuun irtopohjavuokaan (24 cm). Raparperin palaset ripotellaan päälle. Paistetaan 175 asteisessa uunissa 40 minuuttia.
Piirakan oltua uunissa jonkun aikaa, ala valmistaa marenkia. Vaahdota kananmunan valkuaiset ja sokeri kiinteäksi massaksi. Sekoita mukaan mantelilastut ja sitruunamehu. Lusikoi marenki uunista tulleen piirakan päälle, tasoita ja laita takaisin uuniin 20 minuutin ajaksi, kunnes marenki on kauniin ruskettunutta.


 Ja sitten siihen parsaosastoon. Meillä ängetään tällä hetkellä parsaa ihan joka ruokaan. Ja mikäs sen parempaa iltapalaa (tai miksei myös aamupalaa), kuin parsamunakas, nam nam!! ☺ 

Parsamunakas


8 vihreää parsaa
1 pkt pekonia
6 munaa
6 rkl maitoa (tai kermaa/vettä)
1 dl juustoraastetta

Poista parsoista kovat tyvetä. Keitä ne kuorimattomina suolalla maustetussa vedessä. Keittoaika riippuu tankojen paksuudesta (2-7 minuuttia).
Kuutioi pekoni ja paista se keskilämmöllä pannulla kypsäksi.
Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää joukkoon neste. Mausta suolalla ja pippurilla. 
Kaada munamassa pannulle ja paista lähes kypsäksi. Asettele päälle pekoni, parsat ja juusto. Jatka paistamista kunnes juusto on sulanut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)