lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kotikutoiset kalapuikot


Kääpiölinnan köökissä tehtiin jo muutamia viikkoja sitten kalapuikkoja ja siitä saakka ne on pyöriny mun mielessä. Pakasteseitikin on ollut ostettuna jo jonkin aikaa, mutta jotenkin on aina vaan muut reseptit ajaneet kalapuikkojen edelle. Olenhan mä kalapuikkoja ennenkin taiteillut, mutta kuinka mä muistinkaan niin väärin, että näiden tekeminen olisi ollut jotenkin aikaa vievää ja hankalaa. No ei kyllä todellakaan ollut. Kalapuikot oli kans mun yks lapsuuden suosikkiruoista, joten ehkä näitä vois vieläki tehdä ihan vähän useemmin kun kerran vuodessa! ☺

Fish & boiled potatoes eli paneroitu seiti ja keitetyt perunat


400 g pakasteseitiä
1 kananmuna
vehnäjauhoja
korppujauhoja
suolaa

Paistamiseen:
öljyä

Sulata seiti pakkauksen ohjeen mukaan. Irrota palat/fileet toisistaan ja leikkaa tarvittaessa hieman pienemmiksi annospaloiksi. Kaada vehnäjauhot, kananmuna ja korppujauhot kukin omalle syvälle lautaselle. Vatkaa kananmunan rakenne rikki haarukalla, lisää korppujauhojen mukaan pieni hyppysellinen suolaa. Mausta seitipalat kevyesti suolalla ja pyörittele ensin vehnäjauhoissa. Kasta palat sitten kananmunaan ja valuta enin muna pois. Pyörittele vielä lopuksi korppujauhoissa. Paista palat öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi. 


Mulla tais muutamat kalapuikot olla vähän liiankin kauan pannulla, mutta oikein makoisilta ne maistuivat vaikka vähän ehtivätkin tummumaan. 


Kalapuikkojen kanssa syötiin kermaviilikastiketta (sinappia, sitruunamehua, tilliä) sekä keitettyjä perunoita. 


Mä olen nyt aamupalaks syöny kaurapuuroa. Olin vähän mainoksen uhri ja tartuin kaupassa Fazerin paljon mainostettuun uuteen puuroon. En tiedä miten saatoin kuvitella, että kaurapuurosta olis saatu tehtyä jotain superhyvää kun se on puettu uuteen asuun. Ehei, samaa tavaraa se oli vieläki ☻ mutta sitkeästi kyllä syön koko paketin loppuun, kun kerran sellaisen olen mennyt ostamaan. Toki voishan siitä leipoakin jotain......


Viski luuli tänään, että vatsalihaslaite on tarkoitettu hänen leluksi. Tai ehkä se meni salaa treenaamaan vatsalihaksiaan kulman taakse, tiedä häntä....kovin tuntuu pojalla(kin) olevan kevättä rinnassa! ♥ Varma kevään merkki on myös se, että maatiaiskisumme Tyyne on alkanut laihtumaan. Se on ihan jokakeväinen merkki.

Meiän omassa rannassa on taas aikamoista menoa joutsenilla! Ihan parasta katseltavaa ♥

12 kommenttia:

  1. Hihii, mäkin olin mainoksen uhri ja ostin töihin aamupalaksi mainoksen niin hyväksi kehumaa kaurapuurio. Pyh, pahalta se maistui. Ostin lisukkeeksi purkin marjahilloa ja kun sitä vähän sekoittaa joukkoon niin puurohan maistuu jopa hyvältä. :P Onpas hyvän näköisiä kalapuikkoja, noitahan voisi kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku muukin meni samaan halpaan! ☺ Minä olen sitkeesti vetänyt sitä ihan pelkän suolan kanssa. Ja tänään sain tuhlattua purkista 2,5 dl tekemääni leipään, jes, taas paljon vähemmän puuroa syötävänä.... ☺

      Poista
  2. Kalapuikkoja ei ole tullutkaan hetkeen tehtyä....itsetehtynä ne on kyllä tosi hyviä :) Meidän karvatilla alkoi juoksut, joten tämän huushollin meininki on kuin ilotalossa ;) Joutsenten touhujen seuraaminen livenä on aivan varmasti mukavaa puuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä syön sujuvasti niitä valmiitakin sinapin ja ketsupin kanssa ☻mutta kyllähän nämä olivat ihan omaa luokkaansa!
      Ai vitsi, voin vaan kuvitella mikä meno teillä on! Tuo meidän junnukin on nyt alkanut vähän tajuamaan jotain naisten päälle. Ei tarvii kuin narttukoiran (ilman juoksua) tulla lähelle, niin kyllä on poika sekaisin. Mitä se sitten olisikaan kun on juoksut... ☻

      Poista
  3. Kalaa pitäisi syödä enemmän, tässä on helppo ja hyvä resepti, täytyy pitää mielessä. On se vaan niin ihanaa kun luonto herää ja muuttolinnut tulee. Mä olen aina vähän niin kuin unessa talvet ja herään keväällä, olen kyllä ihan kesäihminen!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tuo kalamieskin omasta takaa, ja silti joskus unohtuu tyystin se kalansyöminen. Pitäis yrittää tsempata ja syödä ainakin kerran viikossa.
      Minä sit taas olen ihan täysin syys-ja kevätihminen. Kesäkin on ihan jees, kunhan ei ole liian kuuma. Mulla on kovat vaatimukset siitä millainen kesä on ok ☻

      Poista
  4. Hauska kun teillä on Tyyne-kissa, meillä kun on Tyyne-koira.
    Ja tuo ruoka, voi nyt hyvä tavaton.. näyttää liian hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyynet rockkaa!! ♥
      Meidän Tyyne on ainaki niin nimensä mukainen kissa. Näyttää ihan Tyyneltä. Aluksi harmittelimme ettemme antanut sen nimeksi Matikaista, mutta kyllä se sit alkoi ihan Tyyneltä näyttämään.

      Poista
  5. Meilläpäin ei ole vielä joutseniä näkynyt. Sen olen oppinut, että liian lähellä ei passaa mennä. Kerran olen kalareissulla eksynyt liian lähelle pesää. Joutsen on melkoisen pelottava otus poikasiaan puolustaessaan. Kokeile tehdä kaurahiutaleista, jogurtista ja marjoista tuorepuuroa. Se on paljon tavallista puuroa parempaa. Täytyykin laittaa muistiin kalapuikot, jos tekisi joku päivä miehelle ja mulle. Neidille kehittelee sitten jotain muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuorepuuro ideasta! Se on ollut jo pitkään harkinnassa, mutta jotenkin vaan aina tulee tehtyä sitä perinteistä, ei niin maistuvaa versiota.
      Meilläkin tuo koiruus meni ekat joutsenet nähtyään niille rähjäämään, kunnes aika pian tuli korvat luimussa pois rannasta. Joutsenet eivät edes olleet tehneet mitään, tulleet vaan siivet levällä hieman lähemmäksi. Se riitti pelottamaan pienen pojan ja hyvä näin. Antaa joutsenten kuherrella rauhassa! ♥

      Poista
  6. näitähän pitää kokeilla,pakastekala on ollut jo kauan kaapissa,enkä ole keksinyt mitään siitä, ihan tavis paistaminen/keitto ei nyt oikein ole innostanut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalapuikot on aina hyvä vaihtoehto. Mimmillä on kans muutama herkullisen kuuloinen ohje pakasteseitistä, joita aion kans kokeilla.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)