sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Pitkään haudutettua siideripossua


Siideriliemi on todettu jo superhyväksi tämän mustapekkapadan kanssa, KLIK, joten uskalsin kokeilla sitä myös possun kanssa. Pakastimesta löytyi pala possun lapaa ja se päätyi nyt tähän pataan. Ohje on löytynyt Maku-lehdestä jo aikaa sitten ja siitä saakka kummitellut mun mielessä.
P.S. Älkää olko niin hölmöjä kuin minä, ja heittäkö tuota padasta tulevaa lientä pois!!! Siitä olis nimittäin keittänyt ihan kohtuu hyvän kastikkeen.... Kiireessä tulee joskus aina toimittua hölmösti!!! ☻

Siideripossua


1 kg sian lapaa
voita
öljyä
7 dl kuivaa siideriä 
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä (murskattuna)
2 porkkanaa
3 rkl hunajaa
2 rkl Dijon-sinappia (laitoin äidin tekemää sinappia)
2 tl suolaa
2 rkl tuoretta timjamia (laitoin kuivattua)

Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista. 
Ruskista lihan pinta voin ja öljyn seoksessa paistinpannulla. Nosta liha uunivuokaan. Lisää vuokaan siideri, sipuli, valkosipuli, porkkana, hunaja, sinappi, suola ja timjaminoksat. Peitä vuoka kannella tai foliolla.
Kypsennä 150 asteisessa uunissa noin 4 tuntia, kunnes liha on mureaa haarukalla kokeiltaessa.
Paloittele liha isohkoiksi paloiksi, tarjoa liemessä kypsyneiden kasvisten kanssa.


Meillä possu hautui savipadassa, leivinuunissa. Lämmitin uunia edellisenä iltana sekä vielä aamulla ennen lihan uuniin laittoa. Uunissa oli lämpöä vajaat parisataa astetta kun lihan sinne laitoin. Ja siellä se muhi noin 5 tuntia.


Possun kanssa syötiin rapeita rasvaperunoita sekä katkarapukastiketta. 


Katkarapukastike syntyi hyvin yksinkertaisesti Creme Bonjour Cuisine, valkosipuli ja yrtit -kastikkeesta sekä sulatetuista ja pieneksi paloitteluista katkaravuista. 


..ja nyt tuonne sadekeliin nauttimaan koiran kanssa ulkoilusta, oujees!! ☻ Pitää vaan kuvista katsella kuinka hieno sää oli viikko sitten sunnuntaina....
Leppoisaa sunnuntaita kaikille!! ♥



6 kommenttia:

  1. Siideripossu on hyvää <3. Possunsuikaleitakin, kun haduttaa siideristä niin hyvää tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä, kokeilenkin seuraavaksi. Kanastakin tulee ihan superhyvää kun hauduttaa omppusidukassa! :)

      Poista
  2. Siideripossua en ole kokeillutkaan ja noi rasvaperunat näyttää niin hyviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata molempia!
      Meillä ei isäntä tykännyt uuniperunoista, koska niissä joutu sitä perunaa aina kaivamaan sieltä sisältä, niin siksi keksin tehdä näitä "rasvaperunoita". Vastaavat koostumukseltaan ihan uuniperunoita ja niiden kanssa on kiva syödä erilaisia kastikkeita.

      Poista
  3. Voi jestas mitä herkkuruokaa, nuo perunat,NAM, näyttää älyttömän hyviltä, testin menee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo perunat on ihan superhyviä! Ja niitä voi maustaa ihan niinkuin itse tykkää ja mausteita vaihtamalla kokee aina uusia makuelämyksiä! ☺

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)