maanantai 15. syyskuuta 2014

Hunajaiset uunikasvikset

Viikonlopun mökkeilyistä selvitty. Viski oli niin poikki viikonlopun jäljiltä, että nukkui sikeesti koko viime yön, ihan siihen saakka kun meidän herätyskellot aamulla soitti! :) Varmuuden vuoksi käytiin eilen päivällä vielä pyörähtämässä Match-Showssa Salossa (ei kehässä) ja se varmaan vei koiruuden loputkin voimat.
Viime viikolta jäi päivittämättä tämä älyhelppo uunikasvisten ohje. Anu Kääpiölinnan Köökistä pelasti yks päivä mut ruokapohdinnalta julkasemalla tän ohjeen, kiitos Anu! <3 Kasvikset sai seurakseen broiskua.

Hunajaiset uunikasvikset


1 punainen paprika
0,5-1 kesäkurpitsa
2 punasipulia
4-6 pientä perunaa
1-2rkl hunajaa
loraus öljyä
mustapippuria
0,5-1tl suolaa
muutama oksa tuoretta timjamia

  Paloittele puhdistetut kasvikset suurehkoiksi paloiksi ja nosta laakeaan uunivuokaan. Kaada päälle öljy ja hunaja, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita ja heitä päälle muutama oksa timjamia.
  Kypsennä kasviksia 250-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä. Tarjoa sellaisenaan tai vaikkapa broileripihvien kera.


Kameraa tuli viikonloppuna käyteltyä jostain syystä ihan liian harvakseltaan, mutta tässä nyt muutama kuva jotka kamerasta löyty:


6 kommenttia:

  1. Tällaiset helpot ohjeet on kyllä ihania silloin, kun ei oikein jaksa ruokaa laittaa. Ja niitä päiviä tuntuu viime aikoina olleen luvattoman paljon :/ Mutta eiköhän tässä taas innostu kokkailemaan oikein kunnolla, kunhan aikaa on enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi höh.... :( Toivottavasti se into jostain löytyy. Tai kai se on vähän pakollistakin että se into joskus vähän laantuu. Jotta se voi nousta taas kunnon kukoistukseen! Eihän sitä aina vaan kertakaikkiaan voi olla niin tarmokas. Mullakin niitä kausia tulee aina tasaisin väliajoin.
      Ja yleensä sen innottomuuden mullakin aiheuttaa pirulainen nimeltä kiire....KIIRE KIIRE KIIRE....joka paikkaan ja aina....

      Poista
  2. Ihanaa ruokaa! Meillä tätä on aika usein mutta harvemmin tulee tehtyä uunissa, ja hunajaa en olekaan kokeillut laittaa joten ensi kerralla teen tätä! Kiitos Anulle ja sulle ohjeesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hunaja tuo kivaa makua kasviksiin, kannattaa ehdottomasti testata! :)

      Poista
  3. Herkullista on. Meillä tehdään aika usein vastaavia milloin milläkin tavalla maustettuna ja eri kasvisvalikoimalla. Oikein laiskotuspäivänä saatan laittaa maustetut broileripalatkin samaan astiaan kypsymään. Tykkään laittaa sekaan myös pikkuisia tomaatteja antamaan kosteutta ja lisämakua. Ja punajuurta laittasin usein, vaan kun en muista koskaan ostaa raakoja punajuuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos tuosta punajuuri vinkistä, sitä mäkin ens kerralla laitan!
      Mä poltan aina suuni niin pahasti kuumiin tomaatteihin ja siksi yritän välttää niiden käyttöä tälläisissä. Niiden mausta kyllä tykkään kovin.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)