Sivut

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Rapeakuoriset patongit


Juhannusaattona tuli tehtyä ehkä tähän mennessä parhaimmat itse tehdyt patongit. Jos ei ole tunnin päälle aikataulut, niin kannattaa ehdottomasti vieraiden tullessa leipasta tälläiset hyvyydet. Taikinaa voi tietenkin maustaa oman makunsa mukaan, esim. yrteillä, mutta hyvää tämä oli ihan näinkin. 
Ja mikä parasta, keittokirjahaastekin meni taas yhden kirjan verran eteenpäin! :)
Leipominen onnistuu ilman tuota patonkipeltiäkin, mutta on se kyllä ihan ääreist kätevä. Ja kun paljon on kyselty, että mistä niitä saa ostaa, niin viimeksi Clas Ohlsonilla vieraillessani ainakin näin sellaisen, eikä tainnut maksaakaan kuin kympin verran.  

Rapeakuoriset patongit (3 kpl)



25 g tuorehiivaa
5 dl kylmää vettä
2 tl suolaa
n. 1,2 l vehnäjauhoja

Murenna hiiva tilavaan kulhoon. Kaada vesi päälle ja sekoita, kunnes hiiva liukenee. Lisää sen jälkeen suola ja jauhot.
Alusta taikinaa voimakkaasti niin pitkään, että se irtoaa kulhon reunoista. Peitä kulho muovilla ja kohota taikinaa huoneenlämmössä 4-5 tuntia. Kohotessaan taikina muodostaa kosteutta, joka putoaa muovista taikinan pinnalle ja tekee siitä hiukan nihkeän.
Kaada taikina kevyesti jauhotetulle, leivinpaperilla päällystetylle pellille. Muovaa se vaivaamatta suorakaiteen muotoon. Jaa löysä taikina hyvin terävällä veitsellä kolmeksi tangoksi.
Muovaa taikinatangot hellin käsin patongeiksi. Ripottele niiden pintaan hiukan jauhoja ja kohota leipiä liinan alla 30 minuuttia. Leikkaa leipiin terävällä veitsellä painamatta poikittaisia syviä viiltoja.
Kypsennä leipiä uunin keskitasolla 250 asteessa noin kahdeksan minuuttia. Alenna uunin lämpö 200 asteeseen ja jatka kypsentämistä vielä noin 20 minuuttia. Jäähdytä leivät ritilän päällä. 


Ja ohje löytyi siis Leivo itse hyvää leipää -kirjasta. Kirja on muistaakseni joskus tarttunut mukaan kirppikseltä. Ja tämä kirja jää ihan ehdottomasti hyllyyn. Vielä löytyy monta monta testattavaa ohjetta.


Koivurannan keittokirjat:
(jo testatut viivattu yli)

 1. Kiireisen kokkaajan kekkerikirja
2. Pullakirja
3. Joulun perinteiset herkut
4. Laihdu ilman nälkää
5. Pieni ranskalainen keittokirja
6. Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta
7. Glorian paras ruokakirja
8. Talven juhlia
9. Lahjoja keittiöstä
10. Kesän juhlaa
11. Jälkiruokakakut ja hedelmäpiiraat
12. Purkissa! makuja arkeen, juhlaan ja lahjaksi
13. Pipsan keittiössä
14. Oivallusten keittokirja
15. Pizza Paradiso
16. Kotikokin parhaat leivontaohjeet
17. Perunaherkut
18. Ruokaöljyt
19. Suloiset suolaiset
20. Unelmien jäätelöherkut
21. Parhaat leivonnaiset
22. Kutsut kotona
23. Joka kodin keittokirja
24. Kodin hyvä arki
25. Lastenkutsut
26. Hillot, hyytelöt ja marmeladit
27. Leivo itse hyvää leipää
28. Karpin ateriakirja 2
29. Kiireisen arjen kotiruokakirja
30. Pataruokia
31. Kotilieden iso leivontakirja
32. Pala kakkua - ja paljon muuta
33. Nils-Emilin herkut
34. Texmex alusta alkaen
35. Leivän juurilla
36. Pirkan parhaat ruokaohjeet
37. Kotilieden suuri keittokirja
38. Karppaus - Välimeren ruokaa
39. Lohta arkeen ja juhlaan
40. Lempileivonnaiset
41. Leivinuunit ja uuniherkut
42. Kiireisen kokkaajan keittokirja
43. Makeat ja suolaiset muffinit
44. Kotilieden suuri juhlakirja 
 45. Katukeittiö - parempaa roskaruokaa  
46. BBQ Kuuma grillikirja - UUSI
47. Grillatun kera - UUSI

Ja onhan listaan taas pari uutta kirjaakin ilmestynyt.... ;)

12 kommenttia:

  1. Tätä täytyy kyllä kokeilla :) Itse tehdyt patongit voittaa kaupasta ostetut ylivoimaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, tämä oli jostain syystä ihan mielettömän hyvä ohje. Olisikohan taika ollut tuossa kylmässä vedessä ja pitkässä taikinan kohotuksessa.

      Poista
  2. Onpa rapsakan näköiset patongit. Voisin tehdäkin niitä viikonloppuviemisiksi, kun menemme Keski-Suomeen. Ja hei, se HUIPPUHYVÄ RAPARPERIKAKKU oli ihan loistava! Tein sitä meille juhannuskakuksi. Kuva blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Heti tuoreina ovat parhaimmillaan, mutta kyllä ne maistui vielä seuraavanakin päivänä! :)
      Erittäin kauniin kakun olitkin tehnyt, wau! Ja kiva kuulla että maistui!!

      Poista
  3. Kyllä on syötävän hyvännäköisiä patonkeja, pitäisköhän itsekin hankkia tollanen pelti, josko mä sitten alkaisin leipomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelti on kyllä ihan ääreist kätevä näiden patonkien kanssa. Mullakin se pelti ehti pölyttyä kaapissa varmaan puolivuotta ennen kuin siihen tartuin ekan kerran. Ja nyt tuleekin patonkeja pyöräytettyä harvase viikko.

      Poista
  4. Mun on myös tarkoitus testata sitä raparperikakkua kunhan kerkiän :) Mutt kyllä näitäkin pitää kokeilla, näyttävätkin rapsakoilta. Ja patonkipeltikin löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa Tita testata! :) Ja patonkeja kans, olivat suussasulavan hyviä ja rapsakoita!! :)

      Poista
  5. Todella herkullisen näköisiä patonkeja! Taidan minäkin poiketa kauppaan ja ostaa tuollainen hieno ritilä! Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellin kanssa patongeista tulee ainakin suurinpiirtein patongin näköisiä! :) Olen muutaman kerran tehnyt ihan uunipellilläkin, mutta tahtovat siinä levitä vähän joka suuntaan. Ehkä kylläkin tekijässä se vika.... ;)

      Poista
  6. Tänä iltana mennään tällä ohjeella. pidän vain taikinan yön jääkaapissa.
    Kiitos taasen kerran ihanasta ohjeesta.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)