perjantai 20. kesäkuuta 2014

Raparperiansa


Omena-ansaa onkin jo tullut kokeiltua (mm. syksyisissä häissä, KLIK), mutta näin keskikesällä pitää tietenkin omenan sijaan käyttää raparperia. Tämä piirakka lähti vanhempieni tykö juhannuspiiraaksi vieraiden varalta. Piirakan mukaan lähti myös purkillinen vaniljakastiketta.

Raparperiansa


Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g margariinia

Puolikkaaseen pohjataikinaan lisätään:
200 g vaniljajogurttia
1 muna

Täyte:
n.7 dl raparperipaloja
2 prk vaniljarahkaa
½ dl sokeria
2 munaa

Pinalle:
puolet pohjataikinasta

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Sulata margariini ja sekoita joukkoon. Jaa seos kahteen osaan. Sekoita toiseen puolikkaaseen vaniljajogurtti ja muna. Kaada se voidellun, korkeareunaisen piirakkavuoan pohjalle.
Leikkaa raparperit paloiksi. Levitä ne pohjan päälle.
Sekoita vaniljarahka, sokeri ja munat keskenään. Kaada seos raparpereiden päälle.
Ripottele pinnalle toinen puolikas pohjataikinasta muruiksi.
Paista 200 asteessa uunin alatasolla 40 minuuttia.
Tarjoile jäähtyneenä vaniljajätskin, -kastikkeen tai kermavaahdon kera.

Olisikohan nyt aika hillitä itsekin tätä hösäämistä ja keskittyä juhannuksen viettoon! :)
Siispä oikein rauhaisaa juhannusta kaikille blogini lukijoille!!! <3

2 kommenttia:

  1. On hyvää kumpanakin versiona. Mehevää ja herkullista ihan sellaisenaankin, saatikka sitten lisukkeiden kera. Oikein mukavaa juhannuksen aikaa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin kovasti siitä omena-ansasta, mutta tätä raparperiversiota en ollutkaan ennen maistanut, saatika tehnyt. Toivottavasti maistuu myös vanhempieni vieraille!
      Oikein mukavaa juhannusta teillekin!! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)