sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ja taas kala kuljetti meitä

..tällä kertaa Dragsfjärdiin.
Ja taas lähdettiin tyhjin käsin kotiin. Tai ei ihan, ollaan jälleen kerran montaa kokemusta rikkaampia!
Tuli nähtyä itselle täysin uusia maisemia. Kyllä se meri vaan on aina meri. Erittäin kiehtova elementti.


Kalamiähen viimeset hörpyt ennen koitosta.


Jimpekin nautti raikkaasta meri-ilmastosta.
Tällä kertaa muistettiin ottaa valjaatkin mukaan. Kumma juttu vaan, että Jimi jaksaa vetää aina siihen pisteeseen, kunnes pistetään vetovaljaat päälle ja veto loppuu siihen. Valjaiden tarkoitus olisi juuri päinvastainen, mutta kai Jimikin on periaatteen mies, että en vedä vahingossakaan silloin kun pitäisi! :)


Väittääkö joku vielä ettei Suomesta löytyisi kristallin kirkasta vettä ja valkoista hiekkarantaa silmän kantamattomiin....?
Meidän perheen ei ainakaan tarvitse tätä ihanuutta lähteä ulkomailta etsimään.


 Jimin yksi parhaista piirteistä retkillä on se, että se osaa ottaa rennosti kun pysähdytään. Pistää heti maate viereeni. Jätkä on kai niin paljon patikoinut elämänsä aikana, että tajuaa milloin kuuluu rentoutua.


Ja täytyyhän sitä välillä vähän evästäkin nassuun vetää! :) Tällä kertaa oli vaan kahvia, suklaata ja Jimille kanankoipia.


Nam nam, kyllähän tässä nälkä alkaa olemaankin! :)


 Ja eihän se ole reissu eikä mikään jos ei edes yhtä kaveria löydy. Tässä 7 kk:n ikäinen bokseri narttu. Jimin loppui kiinnostus tätä tytsyä kohtaan aika nopeesti. Oli vähän liian innokasta seuraa. Voi sitä energia määrää! :)

 
Nyt kotona makaa kolme rättiväsynyttä retkeilijää! :)
Meidän perheessä on tajuttu se, että koska sitä pakkasta ja lunta ei ole eikä varmaan tulekaan, niin otetaan nyt ilo irti tästä kelistä. Isäntä pääsee kalaan ja me Jimin kanssa retkeilemään uusiin maisemiin. Ihan parasta! <3
 

4 kommenttia:

  1. Ihanissa maisemissa taas kerran :) meikäläinen on jumittanut kotikulmilla kuluneet kuukaudet melko tiiviisti miehen painaessa kevyttä 80 tuntista työviikkoa.....tämä pää tarttis kanssa pientä merituulen puhallusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, no todella kevyttä työviikkoa... Tietysti täytyy olla onnellinen näinä päivinä että ylipäätään on töitä, mutta pitää vaan muistaa huolehtia omasta ja puolison jaksamisesta!! Kyllä tuo metsässä samoilu vaan on niin ihanan rentouttavaa puuhaa. Meillä tuo pappasti koiruus on vieläkin ihan unten mailla, ja kohta pitäisi taas lähteä uuteen reissuun! :D

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja ajatella ollaan tammikuun maisemissa :)

    Ihana koiruus ja hieno luonne, periaatteiden mies :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ole ihan perinteiset tammikuun maisemat! Mutta otetaan nyt ilo irti lumettomuudesta ja jäättömyydestä tämän harrastuksen parissa.

      Jimi on sellainen periaatteen mies! Mitä vanhemmaks se tulee, sitä enemmän saa tehdä sirkustemppuja että sen saa toimimaan niin kuin haluaa! :) Fiksu koira siis.
      Sunnuntaina alkaa taas puolen vuoden tauon jälkeen harrastukset, saas nähdä kuinka meidän yhteistyö pelittää...

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)