torstai 4. heinäkuuta 2013

Lomakuumetta ilmoilla!!

Sunnuntaina olisi tarkoitus auton nokka suunnata kohti näitä maisemia...

Kuva: Nuorgamin lomakeskus


Eli suuntana Nuorgam, Suomen & EU:n huippu!

Kyllä tätä reissua on sitten odotettukin!! Joskus on isännän kanssa ollut puhetta, että voitaisiin lähteä yhdessä Lappiin; hän kalastaa & minä samoilen koiran kanssa hienoissa maisemissa. 
Ja niinhän sitä nyt lähdetään lähes koko perheen voimin ihastelemaan jylhiä maisemia. Kissat jäävät kotiin, mutta saavat kyllä parhaan mahdollisen seuran viikon ajaksi, kun kummityttöni ja hänen siskonsa tulevat niitä hoitamaan! 

Eilen vaan kuultiin, että meillä päin on liikkunut jotain hiippareita, jotka ovat todella röyhkeästi käyneet varkaissa kun isäntäväki on häipynyt. On käyty sekä autoissa että taloissa. Inhottavaan aikaan tälläistä tapahtuu, juuri kun ollaan lähdössä pois kotoa. Tiedän että meidän aikana ei kyllä kukaan hiippari varmasti uskaltaisi pihaan tulla. Ei sekään että pihassa on iso koira, vaan se että pihassa on kahjo isäntä ja vielä kahjompi emäntä!! :) Mulla on aika tarkka tuo reviiritietoisuus, joten saisivat kyllä huomata kenen kanssa ovat tekemisissä, mikäli minun aikana pihaamme tulisivat!! 

Jos otamme koneen mukaan reissuun, niin saatte ajantasaista reissukertomusta! Mikäli emme ota, niin päivittelen sitten reissun jälkeen kuulumiset.
Mutta eiköhän tässä vielä palailla asiaan ennen reissua.
Pitäähän sitä kunnon reissueväät valmistaa! :)

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)