maanantai 3. syyskuuta 2012

Omenakakku hasselpähkinöillä

Uusimmasta Leivotaan-lehdestä löytyi tälläinen herkullisen kuuloinen omenakakun ohje, ja pakkohan sitä oli kokeilla. Ja kokeilu kyllä kannatti! Oli ihan mielettömän hyvää, varsinkin muutama päivä leipomisen jälkeen, kun oli kunnolla oikein mehustunut. Suosittelen käyttämään hapokkaita omenia. Itse käytin ihan kaupan omenoita, ja ei ollut paras vaihtoehto. Meillä kun ei omenapuita (vielä) ole omalla pihalla...

Omenakakku hasselpähkinöillä



Taikina:
125 g huoneenlämpöistä voita
1 3/4 dl sokeria
1 muna
2 dl kermaviiliä
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
2-3 omenaa lohkoina

Väliin ja päälle:
50 g sulatettua voita
7 Digestive-keksiä
½ dl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 dl rouhittuja hasselpähkinöitä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa voi ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää voisokerivaahtoon muna ja kermaviili.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan. Kääntele, älä vatkaa.
Kakun päälle ja väliin: Murenna keksit ja sekoita ne yhteen muiden aineksien kanssa.
Kaada puolet kakkutaikinasta voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan, jonka halkaisija on n. 24 cm.
Asettele omenalohkot taikinan päälle. Levitä omenien päälle puolet keksipähkinäseoksesta. Kaada sen päälle loput kakkutaikinasta ja levitä päällimmäiseksi vielä kerros keksipähkinäseosta.
Paista kakkua noin tunti. Peitä foliolla paistoajan loppupuolella jos kakku näyttää tummuvan liikaa.
Kakun voi koristella ennen tarjoilua tomusokerilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)