keskiviikko 10. elokuuta 2016

Forssan Picknick 07.08.2016


Toisilla kesäloma perinteisesti päättyy Forssan Pickinickiin (harrasteajoneuvotapahtuma), meillä se loma yleensä alkaa vasta siitä. Niinkuin nytkin. Hyvillä fiiliksillä siis lähdettiin aamupäivällä kohti Forssan ravirataa. Viime vuonna mentiin vähän isommalla kalustolla (2 autoa, 2 pyörää), mutta tänä vuonna mentiin koko sakki Chevellen kyydissä. Hyvä leiri saatiin siitä huolimatta pystyyn, vaikka vähän pienempi alue saatiin meidän haltuun vallattua. (Tosin meidän vierestä, molemmin puolin, kaikkosivat autot heti kun pistettiin grilli tulille.)

Pikkasen oli nuori kuski meillä.... ;)


Ja hienoja autoja oli taas. Kyllä vaan. Jopa ihan haitaksi asti... :D Paljon on sellaisia hienoja autoja, joita on kiva tälläisissä tapahtumissa ihailla, mutta joita en välttämättä itselleni haluaisi. Ja sitten on ne, jotka voisin vaikka kaikki ottaa tähän meidän pihaan. Kuten lähes kaikki Chevellet, Impalat, Rodit, vanhat lava-autot...... ♥ 
Kyllähän niitä on hienoja pelejä ennen aikaan osattu tehdä.



Jotenkin se kamera eksyi niihin autoihin, jotka eniten miellyttivät omaa silmää. Tässä postauksessa on vaan ehkä 20 % päivän aikana ottamistani kuvista, mutta tässä ehkä ne, syystä tai toisesta, eniten omaa silmää miellyttäneet autot (ja mopot).


Yksi hieno rodi jäi kuvaamatta, kun ei menty tarpeeksi aikaisin sitä kuvaamaan. Oli sit jo kerinnyt lähtemään, kun me ehdittiin uudestaan kohdalle. Mutta ehkä sit ensi kesänä. Vähän jäi kyllä harmittamaan...


Tämä tais miellyttää mun silmää kaikista eniten.... ;) ♥

Pickinickin parasta antia hienojen autojen, mahtavan seuran ja hyvän ruuan lisäksi oli Tarun tapaaminen. ♥ On aina kiva tutustua uusiin, saman henkisiin ihmisiin. Nyt tiedän tulla uudestaankin moikkaamaan, jos ja kun jossain autotapahtumassa taas törmätään!! ☺


Ja siis todella yllätys, että sää taas suosi Picknickiä. En muista, että kovinkaan monena vuonna olis satanut. Joskus kun Jimi oli vielä nuori kolli, ja mukana Pickinickissä, niin oli kunnon kurakelit. Muistan että tuskastelin siellä, kun koira oli ihan yltäpäältä ravassa.




Pikkumiehetkin jaksoivat hyvin menossa mukana koko päivän. Mitä nyt nuorimmainen otti välillä pienet päikkärit. Mutta hän katselikin tarkkaan jokaikisen auton. Suurin osa autoista kylläkin oli pikkumiehen mielestä papan autoja. ☺ Todettiin, että kylläpä sillä papalla aika hieno kokoelma niitä autoja sit on, ehkä jos sieltä meille muillekin muutama liikenisi.... :D :D


Ja nyt on taas vuosi aikaa haaveilla ja pohtia ja miettiä,
että millä kalustolla mennään ensi vuoden Pickinickiin...... ☺


4 kommenttia:

  1. Ai mitä kuvia! Varsinkin tuo 57' Chevy saa sydämeni sykkimään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 57'Chevy on kyllä hieno! Ja tänä vuonna niitä jostain syystä oli normaalia vähemmän Picknickissä. Tai ainakaan omaa silmään ei kovin montaa yksilöä osunut. Tämä oli yksi niistä kauneimmista.

      Poista
  2. Oli kyllä ihana tavata teidät ja höpötellä, toivottavasti nähdään uudelleenkin ♥
    Ihania kuvia! Tuttuja autoja ja ihmisiä! Mun isä ja velikin on päässyt kuviin ♥ Hihii! ;D
    Mahtavaa ja rentoa kesälomaa Nanne! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin vasta sit kun purin kuvia koneelle, että olin teidän iskän autoa käynyt jo aiemmin kuvaamassakin! :D
      Oli mulla paljon muitakin Mopari kuvia, mutta ne päätyi suoraan sinne isännän "haavekansioon" ;) :D
      Kiitos Taru ♥ ja oikein mukavaa elokuun jatkoa teillekin!!!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)