torstai 11. kesäkuuta 2015

Ruokaisa lohisalaatti


Ihastuin taannoisella Gotlannin reissulla bulguriin, ja nyt sitten sitä syötiin kotonakin. Vähän aikaa pyörin kaupassa, että mistä ihmeestä sitä oikein löytyy, mutta siellähän se oli riisien vieressä. Aika loogista tietysti! ☺ Minusta tuo bulgur on paljon parempaa kuin riisi, mutta nämä on tietenkin näitä makuasioita, joista ei oikein kiistellä voi. Tai voipas. Aina voi ja ihan kaikesta kiistellä! ☻
 Ohje on kirjasta "Lohta - arkeen ja juhlaan". 

Ruokaisa lohisalaatti


kylmäsavustettua lohta viipaleina (300 g)
2 dl bulgurvehnää
1 ruukku jääsalaattia
150 g babypinaattia tai rucolaa
10-15 eriväristä kirsikkatomaattia
4 kovaksi keitettyä kananmunaa
1 tölkki kidneypapuja
1 dl hienonnettuja tuoreita yrttejä, esim. oreganoa, persiljaa, tilliä tai timjamia
2 sitruunan mehu
oliiviöljyä
yrttisuolaa ja mustapippuria

 Keitä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan ja anna jäähtyä. Laita salaatti suureen tarjoilukulhoon. Halkaise tomaatit ja kananmunat ja lisää kulhoon bulgurin kanssa. Huuhdo pavut kylmässä vedessä ja anna niiden valua siivilässä. Lisää pavut salaattiin ja sekoita varovasti. Paloittele lohiviipaleet ja levitä salaatin päälle. Ripottele vielä yrtit, purista pinnalle sitruunamehu ja valuta päälle vähän oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. 


Herkullisen salaatin lisänä oli herkullista ruotsalaista majoneesia, nam!! Eli siinä se salaatin terveellisyys.... ☻ Mutta hyvää oli ja se on pääasia.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)