tiistai 19. toukokuuta 2015

Paistettua taimenta, uuniparsaa ja tomaatti-rucolatahnaa sekä yksi pieni Viski ♥


Eilen taas oikein herkuteltiin, kun isäntä päätti vähän paistella taimenta, nam! Ja nyt parsa-aikaan parsaa pitää sotkea joka paikkaan, koska se vaan yksinkertaisesti on niin pirun hyvää. Tomaatti-rucolatahnan ohje on Yhteishyvä-lehdestä. Aurinkokuivatun tomaatin ystäville tämä on varmaan suurta herkkua. Itse en kuulu kyseisen tuotteen fanittajiin, joten tämä tahna ei mun suuhun oikein istunut. Mutta kyllähän se siinä sivussa meni, kalan kaverina. 

Uuniparsa


nippu tuoretta parsaa
2 rkl voita
suolaa
mustapippuria myllystä
puolikkaan sitruunan mehu

Poista parsojen tyvestä puumainen osa taivuttamalla parsaa kaarelle molemmista päistä. Parsa katkeaa itsestään oikeasta kohtaa. Laita parsat uunivuokaan ja lisää voi nokareina parsojen päälle. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paahda parsoja uunissa 225 asteessa 10-15 minuuttia parsojen paksuudesta riippuen. Ripottele sitruunamehu parsojen pinnalle ja pyöräytä parsoja varovasti uunivuoassa voi-sitruunakastikkeessa. Nosta parsat tarjoilulautasille ja ripottele pinnalle hiukan voi-sitruunakastiketta uunivuoasta. Tarjoile heti.


Tomaatti-rucolatahna


1 prk (250 g) maitorahkaa
2 rkl maitoa
25 g rucolasalaattia
2 rkl hienonnettua aurinkokuivattua tomaattia
1 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria

Notkista rahka maidolla. Huuhtele ja hienonna rucola. Sekoita rucolasilppu aurinkokuivattujen tomaattien ja mausteiden kanssa rahkaan. Anna maustua hetki jääkappissa.


Tänään oli suuri päivä, koska meidän Viski täytti 1-vuotta!!! ♥
Sitä juhlistettiin tietenkin kakulla ja tällä kertaa kakku ei ollut meille ihmisille, vaan pelkästään Viskille.


Hyvää kakku vaikutti olevan, tai ainakin siihen tahtiin se uppos parempiin suihin! ☺

Synttärisankari ♥

8 kommenttia:

  1. Tulin nyt uudemman kerran oikein ajan kanssa lukemaan matkakertomustasi, vaan enpä malta olla tähän kommentoimatta... sorry vaan, niin ihanalle kun ruoka näyttää, jää se toiselle sijalle Viskin takia. Miten Viski voikaan täyttää jo vuoden? Vastahan hän teille tuli.... Rapsutuksetsankarille ihan kummallekkin korvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, mihin se aika oikein hukkuu!!! Mutta kyllä meillä nyt asuu villi, mutta kuunteleva 1-vuotias, oikein ihana pakkaus!!! ♥

      Poista
  2. Onnea ja paljon rapsutuksia 1-v komistukselle. Onni huikkaa Viskille hännän mittaisen heilutuksen :D

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea komealle 1-vuotiaalle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)