lauantai 24. tammikuuta 2015

Sauce Verte - herkullinen kastike kalalle


Kalan ystävät kuulolla! Tässä yksi superherkullinen kastike kalalle. Ohje löytyi kirjasta "Lohta arkeen ja juhlaan". 
Meillä kalana oli tällä kertaa meritaimenta (isännän itse kalastamaa). Taimen taipui hienosti medaljongeiksi. Ja paistinperunat paistettiin joulupukilta saadussa valurautapannussa. Ai vitsit että oli hyviä. Kyllä valurautapannu vaan on ihan ykkönen ruoanvalmistuksessa!!!  

Sauce Verte -kastike


1 dl kermaviiliä
½ dl turkkilaista jogurttia
½ dl majoneesia
1 dl yrttejä, mm. tilliä, ruohosipulia, rakuunaa, persiljaa, salviaa
½ dl hienonnettua pinaattia
1 puristettu valkosipulinkynsi
1 maustemitta muskottipähkinää
suolaa ja pippuria

Sekoita kastikkeen tuoreet ainekset keskenään. Mausta muskottipähkinällä, suolalla ja pippurilla maun mukaan.


Ja vähänkö mulla oli hieno "perjantaipullo" tällä kertaa! Olen ostanut tämän oluen viime kesänä Övertorneåsta, Ruotsin puolelta Alkosta. Ja siitä tulikin mieleeni, että olisi taas pääsiäisenä tarkoitus lähteä Ylitornioon kyläilemään/sukuloimaan ja jos samalla pääsis taas kaupoille sinne naapurimaan puolelle.... ☺


 Lystikästä viikonloppua kaikille!!! ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)