keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tonnikala-pizzakka


Meillä syötiin taas iltapalaksi pizzakkaa (mulla on nyt joku pizzakka kausi menossa, muutun varmaan kohta itsekin pizzakaksi), tällä kertaa täytteenä oli tonnikalaa. Vaikka olenkin suuri tonnikalan fani, ja yleensä sitä iltapaloihin käytetään (tonnikalasalaatti, lämpimät voileivät, munakkaat jne), mutta mielestäni tämä on ollut kaikkein herkullisinta jauhelihatäytteellä KLIK
Pidän tästä pohjasta ja tämä on ERITTÄIN helppo ja nopea valmistaa, joten siksi meillä varmaan syödään tätä pizzakkaa useammin kuin tavallista pizzaa. Vaikka eihän sitä oikein kunnon itse tehtyä pizzaa voita mikään! :)

Tonnikala-pizzakka


Taikina:
3 dl rasvatonta maitoa
½ pkt hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
1 rkl siirappia
1 ½ dl kauraleseitä
6 dl vehnäjauhoja

Täyte:
mustapippurituorejuustoa
1 prk tonnikalapaloja öljyssä
1 prk chilitonnikalaa
1 punasipuli
fetajuustoa
tomaattia
juustoraastetta

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut maitoon. Lisää suola, öljy ja siirappi. Sekoita taikinaan pienissä erissä kauraleseet ja vehnäjauhot ensin puuhaarukalla sekoittaen, sitten kädellä vaivaten. Anna kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä täytteen valmistamisen ajan.
 Kauli taikinasta leivinpaperin päällä iso, pyöreä levy. Vedä levy leivinpapereineen pellille. Sivele pinnalle tuorejuustoa. Levitä päälle tonnikalat, suikaloitu punasipuli, fetajuusto ja tomaattisiivut. Ripottele pinnalle juustoraaste. Taita reuna parin sentin matkalta täytteen päälle ja painele sormella ryppyjä.Kohota liinan alla 10 minuuttia. Voitele reunat munalla ja ripottele reunoille kauralesettä koristeeksi (unohdin!).
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 20-25 minuuttia.


Enkä ole muuten vieläkään saanut tuota blogini etusivun kuvaa vaihdettua johonkin vähemmän jouluisempaan kuvaan. En vaan suostu vielä antamaan periksi ajatukselle että se joulu meni jo. Ja niin nopeasti, jälleen.... Kotonakin täytyisi vaihtaa jouluverhot ja -pöytäliinat jo pikkuhiljaa pois. Tai jos antaisi vaan olla ensi jouluun saakka, niin olis sitten kerrankin ajoissa! :D

7 kommenttia:

  1. Mullakin on vielä keittiössä jouluverho. Täytyisi varmaan vaihtaa pian pois, mutta jotenkin kummasti se aina unohtuu.

    Täytyy kyllä joskus kokeilla tuota pizzakkaa. Voisitko ujuttaa tuon ohjeen johonkin mun keittokirjoista? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten ole ainoa joka ei ole vielä päästänyt joulusta irti! :D

      Joo mä ujutan sen huomaamattomasti jonkun keittokirjan väliin, ei kukaan huomaa mitään.... ;)

      Poista
  2. Voi, kunka tuli nälkä kuvaasi katsellessa, lurps!
    Haikeana minäkin laitoin joulun tavarat laatikkoon, mieli on kuitenkin vielä jouluinen :) Se taitaa olla minulla kesät talvet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös nyt pitäisi jo alkaa suunnittelemaan juhannuksen tarjottavia...?! ;) Tai onhan tässä onneksi välissä ystävänpäivä, ja pääsiäinen ja vappu ja....

      Poista
  3. No niin, nyt alkoi tehdä mieli pizzakkaa! Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten ei muutakuin pizzakan tekoon!! :) Helppoa, nopeaa & herkullista! Ja voi käyttää juuri niitä aineksia mitä kotoa milloinkin löytyy.

      Poista
  4. Apua, miten miulta on voinu mennä ohi nää tämmöset pizzakat.. Tällä viikolla ekaa kertaa bongasin ja tänään on pakko kokeilla. Tonnikalalla, mutta eihän meidän kaapista löytynyt punasipulia. Pohjaan laitoin mauksi kuivattua sipulia, jospa toisi sitten lisämakua tuohon ekaan versioon. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)