perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluhalko


Miksei tämä halko koristaisi tänä vuonna teidän joulupöytäänne? 
Viime vuonna se koristi meidän joulupöytää  ja tänä vuonna siitä sai nauttia työkaverit.
Erittäin hyvän makuinen, etenkin kun sen tekee muutamaa päivää ennen tarjoilua.
Ja koristelemallahan tästä saa ihan mielettömän hienon. Itse olin nyt vähän laiska, enkä jaksanut panostaa koristeluun... :)


Jouluhalko


Pohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoja
0,75 dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Väliin:
1 prk Valion Tiramisu-rahkaa
2 dl vispikermaa
mansikkahilloa
sokeria

Kostutukseen:
Appelsiinimehua

Päälle:
1 dl sokeria
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
1 dl kermaa
2 keltuaista
150 g voita
2 valkuaista
1 tl vaniljasokeria


Valmistusohje
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet. Lisää ne muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperille uunipellille.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa 8 - 10 min. Kumoa kypsä pohja leivinpaperille. Irrota pohjapaperi.
Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää siihen Tiramisu-rahka. Mausta tarvittaessa sokerilla. Levitä jäähtyneen pohjan päälle ensin mansikkahilloa ja sitten kerma-rahkaseos. Kääri torttu rullalle leivinpaperia apuna käyttäen. Laita torttu hetkeksi kylmään vetäytymään.
Päällistä varten sekoita kattilassa sokeri ja kaakaojauhe, lisää sitten kerma & keltuaiset. Kuumenna seos varovasti ja koko ajan hämmentäen kiehumispisteeseen, älä keitä! Anna seoksen jäähtyä.
Vatkaa pehmeä voi vaahdoksi ja lisää siihen jäähtynyt kiisseli vähitellen vatkaten, valkuaiset yksitellen sekä vaniljasokeri.
Leikkaa tortusta päätypalat pois ja lisää ne tortun sivuille ns. oksakohdiksi. Kostuta torttua hieman esim. appelsiinimehulla tai kahvilla. Päällystä torttu suklaaseoksella joka puolelta ja vedä haarukan kanssa "puun syyt näkyviin". Halon voi vielä koristella haluamallaan tavalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)